Blog

Suomeen paluu siis lähestyy, enään 3 viikkoa tätä duunia jäljellä. Annoin viime viikon alkamisen kunniaksi irtisanomisilmotuksen. Tuntuu utopiselta jopa, että oon ollut kreikassa 11 viikkoa - 11 viikkoa siis ilman huumeita. Toi lause itsessään alkaa tuntuu mun takaraivossa, se sana riivaa. Niin negatiivinen sana meijän ja varmaa muidenkin yhteiskunnissa. Se saa semmosen epätoivon tunteen nousemaan, mikä ei ole se, että tekisi mieli käyttää - vaan ne ahdistukset siitä, että mi

Nyt oon pitänyt viikon, tarkotuksellista taukoa kirjottamisesta. Pitänyt tasailla ajatuksia ja tunteita, kaikesta paljastelusta mitä oon tehnyt. Olen sanonut että kirjotan suomen huumetilanteesta, vaikka nää on ollut enemmän henkilökohtaisia – niin tulee jatkumaankin semmoisina. Rupeen pikkuhiljaa lisäilemään tonne lisäkohtiin tietoa, ja ajatuksia. Tää on kuitenkin mun oma prosessi, niin teen sitä mukaan kun on jaksamista. Tänään oon ollut 10 viikkoa tasan ilman huumeita. Olo

No nyt mä sitten räjäytin sen asian, facebookin kautta. On ollut niin turhautunut fiilis, suomen päihde ja mielenterveys hoidon saatavuudesta. Menin sitten kertomaan tarinani, toivottavasti koko suomelle. Mä en jaksa enään esittää olevani jossain yhteiskunnallisessa kuplassa, missä pitää maksaa veroja, mutta apua ei saa. Päihderiippuvaisten läheiset kärsii ja hoitoon pyrkivät ihmiset, mukaanlukien minä ei sitä hoitoa ajoissa saa. Sen takia kuolee ihmisiä ja jos mä pystyn mun

Mun joka päivä on täynnä aika paljon eri tunteita. Suurin niistä tunteista on tällä hetkellä ollut, vitutus ja viha. Niistä on vaikea päästä eroon, ja niitä on tosi vaikea yrittää suodattaa. Tuntuu että heti kun rauhottuu, ni tulee joku uusi asia mikä käy hermostoon niin pahasti, että tulee ulos raivopurkauksina. Oon puhunut siitä miten kova koti-ikävä mulla on. Se on tosiasia, ja se oli joskus aikoinaan espanjassa asuessakin suuri. Muistan vieläkin sen päivän kun pääsin siit

Palattuani suomeen pari vuotta sitten, pysyvästi.. taistelin aika kauan sen suhteen että, jossain sisimmissää varmaan tiesin, että ainoa tapa millä olin selvinnyt niin monta vuotta työelämässä, oli toimiva lääkitys. Mulle diagnosoitiin 2019 ADHD kun asuin espanjassa. Käy jälkikäteen järkeen enemmän, minkä takia amfetamiini oli se mun aine. Aine mihin jäin 17 vuotiaana koukkuun. Oon lapsesta asti kokenut jonkun ’tarpeen’ pärjätä elämässä, enemmänkin pärjätä yksin. Tahdoin aina

Tuntuu että pää on täynnä. Niin paljon juttua, eikä oikeen tiedä mistä päästä puhua ensin.. mutta tänää varmaa se aihe menee turvan tunteisiin. Oikeestaan niihin vaaroihin mihin ihmiset tänäkin päivänä itsensä altistaa. Omilla päätöksillään, ja käyttäytymisellään. Mä olin ollut kauan pois tosta maailmasta, osittain en kuitenkaan koskaan lähtenyt… vaihdoin vain maata ja sielä oli sit eri päihtymys tavat – mistä suurin oli alkoholi. Kannabis myös, mutta se on arkipäivää ihmisil

Tänään jaoin mun kirjoituksia ensimmäisen kerran julkisesti... Se on aikas jännittävää. Kuitenkin asia aiheena on mielestäni niin tärkeä että antaa tulla vaan, ei mua kritiikki lannista. Elämä on ollut vuoristorata, ja se on lievä termi. Jos ajattelis että menis jonkun pahimman kieputtajan kanssa maailman ympäri niin tää elämä on kyllä tuntunut siltä. Mä en sano etteikö mulla olisi ollut paljon onnellisia hetkiä! Mutta hetkiksi ne on kyllä jäänyt. Olen mä kyllä ne kieputtavat

Minulla on kestänyt aloittaa tämä blogi, vaikka se on mielessäni pyörinyt jo pitkän aikaan. Se on enemmän minua itseäni varten, sanotaan nyt että osana terapiaani omassa taistelussani huumeita ja sitä maailmaa vastaan. Minulla päihteet ovat tavalla tai toisella olleet aina osa elämää. Alkoholi kuului vahvasti jo lapsuuteeni, kuten varmaan monella lama-aikaan syntyneellä...mutta se siitä tällä erää... Päihteet alkoivat tulemaan omaan elämääni 13 vuotiaana, no luulen että ensim