Just sitä se on. Turhaa paskaa.

Palattuani suomeen pari vuotta sitten, pysyvästi.. taistelin aika kauan sen suhteen että, jossain sisimmissää varmaan tiesin, että ainoa tapa millä olin selvinnyt niin monta vuotta työelämässä, oli toimiva lääkitys.

Mulle diagnosoitiin 2019 ADHD kun asuin espanjassa. Käy jälkikäteen järkeen enemmän, minkä takia amfetamiini oli se mun aine. Aine mihin jäin 17 vuotiaana koukkuun.

Oon lapsesta asti kokenut jonkun ’tarpeen’ pärjätä elämässä, enemmänkin pärjätä yksin. Tahdoin aina pärjätä silleen, että mun ei ikinä tarvinnut pyytää ihmisiltä mitään ’palveluksia’ jotta en jäisi velkaa. Ei se elämä ole sillälailla kauheen turvallisen tuntuista.

Mistähän sekin tunne on tullut, että kaikesta jää aina jotain velkaa, jos jotain saa. Eihän se näin ole.

Se on myös ollut semmonen tunne, eli ikuisen syyllisyyden tunne siitä että jää jotain velkaa. Jos joku auttaa, tai tekee jotain, ihan hyvää hyvyyttään, niin ei se ole mikään velka-asia.

Ihmiset kasvaa erilaisissa ympäristöissä ja niille jää traumat, jotka on kehollisia eikä toimi järjen kanssa. Saa meidät käyttäytymään mitä oudoimmilla tavoilla.

No tänään taas, mun pää on täynnä, ja en ees tiedä mitä kirjotan, ei välttämättä pysy asiassa. Se kai siihen ADHD kuuluu.. Kuvasin sitä tunnetta aina vaan elämän junaraiteiks. Se oli myös helppo termi koska asui koko lapsuuden – teini-iän raiteiden varressa.

Mulla on koti-ikävä, ja se ikävä mulla on ollut vuodesta 2020. Oonhan koittanut palata kotiin, useasti, mutta se on tyssännyt suomen terveydenhuollon toimintatapoihin.

Ensimmäisen vuoden aikana mä matkustin espanjaan hakemaan mun lääkkeet. Yritin saada sovittua jonkun ’ystävän’ kanssa niiden lähettämisestä. Ei se ihan toiminut niin kun olin suunnitellut, eikä sen pitäisi noin vaikeaa olla.

Kerroin toistuvasti terveydenhuoltoon siitä, että pelkään retkahdusvaaraa. Ilmasin sen pahanolon, mikä tulee jos sulta lopetetaan lääkkeet seinään.

Seinään minkään lopettaminen ei ole terveellistä.

Koen sen aika sairaaksi, että meidän maan lääkärit kuitenkin näin tekee ihmisille, enkä minä ole ainoa.

Minulla on ystäviä, lukemattomia ystäviä, jotka eivät ole ikinä saanut diagnooseja omiin sairauksiin – eikä sitä myötä ole myöskään saanut asianmukaista lääkitystä.

Siihen juurtuu monien ihmisten päihdeongelmat.

Suomen systeemi, mielenterveys ja päihde huollossa on täysi vitsi omasta mielestäni. Ihmiset raataa töissä yrittäen auttaa, koska tämä on heidän työ. Meidän valtiossa on niin helvetisti lakipykäliä ja säädöksiä mitkä kuitenkin estää näitäki ihmisiä tekemästä työtään.

Suomessa on joku uusi villitys lääkäreillä – ne on antipsykoosi lääkkeet. Niitä kyllä tuputetaan jokaikiselle ihmiselle, vaikka ei olisi mitään psykoosiin viittaavaakaan.

Mun sukupolvessa esimerkiksi, se on ollut meidän terveydenhuolto joka on aiheuttanut ihmisille, minulle, ystävilleni ne ensimmäiset päihde riippuvuudet. Sitten tulee joku lakimuutos tms, ja ne päättää että ’hei ei tää olekaan terveellinen vaihtoehto, se pitää vaihtaa’

Nyt puhun esimerkiksi ihan bentsodiatsepiini lääkityksistä. Joita jotkut ihmiset vaan valitettavasti tarvitsee! Itse en tarvise, olen myös niihin, ollut riippuvainen useita erillisiä kertoja elämässäni.

Lähetään vaikka siihen millon, ja mistä olen mun ensimäisen bentso -valmisteen saanut.

Olin 15-vuotias kun jouduin laitokseen. Minulla oli vaikeuksia käydä koulussa, en jaksanut istua penkissä, lintsasin koska olin tylsistynyt ja kyllästynyt. Kavereita alkoi siinä vaiheessa olemaan jo koulun ulkopuoleltakin.

No kuitenkin, olen ihan pikkutytöstä kärsinyt myös insomniasta, eli en nukkunut ikinä kovin hyvin. En siis tänäkään päivänä muista, että olisin ikinä nukkunut hyvin, mutta, sekin on asia, mihin tottuu.

Anyway sain zopinox nimisen unilääkkeen 15-vuotiaana. Ihmettelen sitä kyllä vieläkin, koska eihän se toiminut. Mä kuitenkin nopeasti huomasin sen muut rauhottavat vaikutukset, jotka auttoi mua. Ahdistus oli sillon vielä niin läsnä mun joka päivässä että, se auttoi enemmänkin siihen. Koulussa käynti ei silti kiinnostanut.

Kuitenkin, tämä oli meidän terveydenhuollosta 15-vuotiaalle tytölle määrätty lääke. Mulle myös määrättiin masennuslääkkeet kun olin 14-vuotias. En kyllä erityisesti kokenut olleeni ikinä niin masentunut, minulla oli paljon vaikeuksia, mutta ehkä lapsuuttani ajatellen ne oli aika helvetin normaaleja vaikeuksia.

Mä lopetin itse kaikki lääkkeeni seinään 16-vuotiaana. Se on joku mun juttu vissiin, toi kaiken seinään lopettaminen. Oon lyhyen elämäni aikana päässyt eroon ties mistä päihteistä, ja se tuntuu olevan aika tuttu prosessi jo itselle. Oon siitä tosi kiitollinen, että oon jaksanut ton prosessin. Aina uudestaan ja uudestaan.. mutta ehkä ihmisen ei tarvitsisi vain ’jaksaa ja jaksaa’

Taisin olla 18 vuotias, kun aloin käymään yksityisellä, psykiatrilla. Kävin siellä juttelemassa ihan lapsuuden traumoistani, ja hän jopa alkoi ottamaan minua vastaan ilma maksua. 1Tunti maksoi 180e. Mihin tietenkään mulla ei ollut varaa.

No hän oli todella mukava ihminen, koki että todella tarvitsen sitä, joten hän ei välittänyt maksuista.

18-vuotiaana mulle määrättiin ensin Lyrica valmiste, ahdistukseen… Ei ole ihan ahdistus lääke, mutta ymmärrän sen vaikutuksen myös siihen.

Lääkkeen käyttö loppui, kun sain ensimmäisen epileptisen kohtauksen, joka johtui Lyrica valmisteen epätasapainosta veressäni.

Tämän tilalle minulle määrättiin Rivatril 0.5mg , koska se auttaa myös kouristuskohtauksiin, koska on epilepsia lääke.

Lääkeannos nostettiin ajan kanssa 2mg, jota söin niin kauan kunnes muutin Espanjaan hieman ennen kun täytin 20v, ja lopetin lääkkeen siellä, seinään loppui sekin. Heitin purkin pois.

Olin vuosia ilman bentsoja.

2020, ranteeni murtui, ja olin 3 kuukautta sairaslomalla, tällöin minulle määrättiin bentso lääkitys espanjassa, josta olen irtautunut pysyvästi vasta nyt reilu kahdeksan viikkoa sitten. Kuten myös ADHD lääkitys, ja ne saatanalliset antipsyko lääkkeet. Lopetin myös hihaan heittämisen, eli mitä se nyt Suomessa tänä päivänä on, mitä kaduilla liikutetaan – väitetään amfetamiiniksi… Niin aikalailla peukku-koukussa sitä itsekin varmasti oli.

Yritin sanoa, ihmisille, että ei tää ole mitä sanotaan sen olevan, ja joka suunnasta samaa paskaa. Ei ihmiset näytä enään tietävän mitä vetävät, tai myyvät.

Onneksi ei tarvii mihinkään enään koskea uudestaan.

Point being, oli se että suomessa mun diagnoosia ei ollut, ja ne ei määrännyt minulle lääkkeitäni. Ei ahdistukseen, eikä ADHD:seen. Parin vuoden taistelun kanssa, saatiin ystäväni kanssa ja potilasasiamiesten kanssa hoidettua minulle psykiatrin erikoislupa hyvinkäältä, jolla minun omalääkärini pystyi määräämään minulle lääkkeen ADHD oireisiin.

Lääke auttoi minua keskittymään, ja käymään töissäkin. Vastavuorosesti, ja mukavasti tasapainottaen, he kuitenkin lopettivat mun bentsolääkityksen, taas seinään. Olin syönyt kyseistä lääkettä vuodesta 2020, enkä mitään pientä annosta.

Ymmärrän sen että niitä ei haluta määrätä, ja minun tapauksessani, kun lääkettä olin syönyt jo vuosia, olisi toiset toimintatavat varmaan ollut järkevämpiä. Tavat ei kuitenkaan ollut oikeat. Eikä todellakaan terveelliset.

No niihin oireisiin sitten sain antipsykoosi lääkkeen ja propralin, tosi normi homma vai mitä? No pahimpii oireihinhan se auttoi, koska miks ei, sehän pistää sut vaan nukkumaan suurimmaksi osaksi vuorokautta.

Mä kuitenkin halusin taistella, ja halusin käydä myös töissä, elää jotenkin normaali elämää.. Mutta eihän mikään tossa ollut normaaia, ja mä kuitenkin vaan menin sen yhteiskunnan vaatimuskaavan mukaan.

Kesällä menin hitaasti mutta varmasti aika psykoosiin, oli tapahtunut muutenkin kaikkea aivan käsittämätöntä.. Mitä ei normi vastaantuleva ihminen edes usko tapahtuneeksi, ja vain katsoo sua kun hullua.

No kaiken tän kuitenkin pystyin todistamaan, että en minä ole hullu, tai epänormaali, vaan mun reaktiot niihin tapahtumiin oli ihan täysin inhimilliset.

Henkeäni uhattiin, en ollut turvassa omassa kodissani, ovessani on siitä vieläkin kirveen jäljet muistona. Joku voi miettiä, miksi en pyytänyt virkavallalta apua. Joillekkin meidän maassa vain ei ole oikeutta jaossa, ja poliisikaan ei voi sinua auttaa, varsinkaan silloin jos taloyhtiösi on laiminlyönyt turvakameroiden päälle laittamisen.

Ystäväni menehtyi, ja en tiennyt mikä on totta ja mikä valetta. Ihmiset ympärilläni alkoi kaikki pikkuhiljaa murentua, eikä kukaan luottanut enään edes toisiinsa. Se oli sekopäistä koko meininki.

En nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa kuntoutukselleni, kun lähteä pois Suomesta, koska se systeemi yritti vaan vetää mua alas ja työkyvyttömään kuntoon.

Muistan, viimeset sanani omalääkärilleni oli ’’ymmrräthän sä, että mä en voi antaa teijän pilata mun elämää, mä oon tehnyt kaiken niinkun pyydetään, oon saanut JO itse elämäni toimimaan, ja te haluatte vain tuhota sen’’ Jos olisin siihen jäänyt niin en tiedä missä olisin...

Suomesta ulos pääsy oli itsessään vaikeeta. Pakkaa nyt siinä mielentilassa tavarat, yritä muistaa kuka olet mitä tarviit mukaan ja kuinka kauan oot poissa? En kauheesti edes muista lähdöstäni. Totta puhuen, en edes muista miten pääsin lentokentälle. Sen verran huonossa kunnossa olin kaikinpuolin.

Olin laihtunut varmaan kymmenen kiloa, olin silti hyvässä lihaskunnossa, koska treeni on ollut osa elämää vuodesta korona, mutta tuntui että lihakset vain söi itseään, ja toimin adrenaliinin, ptsd oireiden varassa. Treenaamisessakin menin jossain vaiheessa ihan liian pitkälle – aika syömishäiriön partaalle.

En kuitenkaa ajattele että mulla on syömishäiriö, ei vaan ole ollut rahaa ruokaan, ja töissä silti piti käydä. ’’piti ja piti’’ kai sekin on riippuvuus.

Koen kuitenkin että olen kahden vuoden aikana mennyt 3 kertaa lievään psykoosi tilaan, ja se on aina johtunut siitä, että minulta on lopetettu ADHD lääkitys seinään. Onhan se joidenkin niiden lääkkeiden sivuoire myös.

Minun ensimäinen oire lääkkeen lopettamisesta, oli aina insomnia. Lääke auttoi minua rauhottumaan, ja nukkumaan. Kertoo sekin mielestäni jonkin verran minun aivokemioistani.

Kyllä se sillon lapsenakin oli niin, että vedin piriä ennen kun menin nukkumaan. Joka kerta. En mä muuten saanut unta.

No niinkun tää maailma haluaa kontroloida meitä, niin mä olen kyllä lopettanut nyt ihan kaiken! Omat lääkkeet, amfetamiini, bentsot, alkoholin, kannabiksen. Lopetin jopa tupakan ja kahvin, koska kahvista tuli sairas ahdistus. Nyt olen alkanut hieman nauttimaan kahvista taas, ja poltan vähän sähkötupakkaa.

Eilen mun hyvä ystävä sanoi mulle, että ’’no jos olet kaiken lopettanut, niin eikö sulla pitäisi olla aika voittaja fiilis?’’

No ei mulla ollut, se johtuu siitä, että kaikki mitä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, on täyttä paskaa ja niin vitun turhaa!!

Ihmisiä kuolee ihan liikaa, sen takia että hoitoon ei pääse, tai ei uskalleta soittaa apua. Siihen tarvitaa joku muutos jo. Mulla ei riitä sormet enään niille ruumille,mitä vaan mun ymärillä on.. riittäsiköhän sormet ja varpaat? Katotaa joskus kun haluun itkeä ja alkaa laskemaan.

Jos noin paljon mun ympärillä, niin kuinka helvetin paljon niitä on sitten todellisuudessa, ihan meidän koko maassa?

Kaikki vaan siksi, että sitä apua ei saa sillon kun sitä pyytää.

XX

Emma

Ps. Nyt mulla on aika voittaja fiilis, että pystyin lopettamaan!!

Mä kuitenkin ymmärrän että tossa ei ole MITÄÄN tervettä, tai inhimillistä - eikä kenenkään pitäisi joutua käymään tollasta paskaa läpi mitä meidän systeemi, pistää läpi ihmisiä. Kunnes niistä ei ole enään mitään jäljellä.