20.11 Viikon tauon jälkeen..

Nyt oon pitänyt viikon, tarkotuksellista taukoa kirjottamisesta. Pitänyt tasailla ajatuksia ja tunteita, kaikesta paljastelusta mitä oon tehnyt.

Olen sanonut että kirjotan suomen huumetilanteesta, vaikka nää on ollut enemmän henkilökohtaisia – niin tulee jatkumaankin semmoisina.

Rupeen pikkuhiljaa lisäilemään tonne lisäkohtiin tietoa, ja ajatuksia.

Tää on kuitenkin mun oma prosessi, niin teen sitä mukaan kun on jaksamista.

Tänään oon ollut 10 viikkoa tasan ilman huumeita. Olo on ollut hyvä. Lisää energiaa, ja motivaatio on kasvanut tosi paljon! Huomioimatta sitä että alku on ollut helvetillistä.. eteenpäin on päässyt vaan itseään pakottamalla! On pakko! Pakko mennä kävelylle, syödä, venytellä - saada kroppaa takas iskuun. En edes muista tällä hetkellä ekoja viikkoja, oli niin huono olo - muistelen niitä sitten myöhemmin.

Mulla onkin kuuluisasti paljon suunitelmia.. Oon kehitellyt yhtä ideaa, koko ajan kun olen ollut selvinpäin, en siitä kuitenkaa rupee paljastaa mitää vielä! Se on sitten kiva yllätys, jos se tapahtuu.

Rahasta kaikki on kiinni, niinkun aina. Mulla on kyllä ihan hyvät suunitelmat, ja motivaatioo asiaa kohtaa riittää.

Vihjeen annan, että liittyy yhteisön hyvinvointiin, päihdesairaiden tukemiseen ja moneen moneen muuhun juttuun.

Ajattelin että kerron ihan vähän siitä, miten vaikeaa oli mulle lähteä aikoinaan, ja miten surullinen ja ahdistunut olin sillon aluksi kun olin yksin,

Olin ihan pakokauhussa. Olin 19 vuotias ja aika ujo, sisäänpäin kääntynyt enkä mikää sosiaalinen tyyppi. Sitten lähdin yksin espanjaan, mistä en tuntenut yhtään ketään – ja lopetin samassa huumeet. Vuosia meni varmaan 3, ennen kuin elämä alkoi tasaantumaan, ja maistumaan. Ei se helppoa ollut, mutta joka käynti suomessa, ja lähtö - oli kerta kerralta helpompaa. Menneisyyden kieltämisen taito oli vahvaa. Ei siellä tarvii elää, mutta se täytyy käsitellä, kaikki se, että pääsee eteenpäin - ja sitä täytyy osata kantaa mukana jollain tavalla ylpeenä. Jos sitä vaikka olisi jotain oppinutkin?

Ihmiset on usein sanonut mulle kun oon tullut takasin, että luulen olevani ihmisiä yläpuolella. Se ei kyllä pidä paikkaansa.

Eikö onnistumisesta saa nauttia? Jos joku ympärillä ei kestä sitä, niin se johtuu varmaan jostain mitä he käyvät henkilökohtaisesti läpi.

Epäonnistumisen tunne on myös todella salakavala ihmisissä – tekee ihmisestä aika ruma käytöksisen.

Tietyt tyypit on kuitenkin aina tukenut mua, kun mulla on mennyt hyvin. Siitä oon tosi kiitollinen.

Oon miettinyt tosi paljon mun vanhoja ystäviä, ja niitä pettymyksiä mitä oon niille tuottanut – mun käytön takia.

Mun ystävät on kyllä aina ollut super tyyppejä!! Koska aina, ihan aina ne on antanut mulle uuden mahdollisuuden.

Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, ja tahdon näyttää myös niille, ja mun perheelle – että mä pystyn tähän!

Toivon, että se ehkä samalla voi inspiroida jotain muuta, ehkä auttaa jotain toistakin ihmistä – tavottelemaan terveyttä.

Tehkää ihmiset sitä, mikä tekee teidät onnelliseks. Pitkällä tähtäimellä. Ei päihteillä.

Xx

Emma